DX4 ja C9 – terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Tee vuodesta 2023 terveyden ja hyvinvoinnin vuosi. Terveyttä edistävä haaste antaa räjähtävän lähdön vuodelle. DX4 ja C9 näyttävät tien kohti uusia tavoitteita. Matkan kohti uusia elämäntapoja ja terveellisempää elämäntyyliä voi tietenkin aloittaa milloin tahansa. Siinä on kuitenkin jotain symbolista, kun uusi vuosi toimii lähtölaukauksena paremman minän tavoittelulle. 


Terveysmatkalle yhdessä
Kaikki on hauskempaa yhdessä tehtynä. Ota yhteyttä ystäviin ja tuttuihin, joiden uskot olevan kiinnostuneita pääsemään kuntoon hauskalla tavalla. Aloittakaa samana päivänä ja kannustakaa toisianne sosiaalisessa mediassa, treenatkaa yhdessä joko verkon välityksellä tai kasvokkain ja jakakaa suosikkireseptejänne ja vinkkejänne. Joukossa on voimaa. Eteen tulee takuuvarmasti päiviä, jolloin mikään ei huvita, mutta jos toisella ryhmäläisellä on hyvä päivä, hän voi kannustaa ja varmistaa, että pysyt mukana. Samalla tavoin sinä voit auttaa muita, kun sinulla on huippupäivä.

DX4- ja C9-pakettien sisältö
Sekä DX4- että C9-paketit ovat kokonaisratkaisuja, jotka auttavat sinua pääsemään alkuun ja omaksumaan terveellisiä ja pysyviä elämäntapoja. Saat paljon herkullisia reseptejä, harjoituksia kehon ja mielen tasapainottamiseen sekä paljon kannustusta.


DX4
Nelipäiväinen ohjelma opastaa sinua mindfulness-harjoitusten suorittamisessa ja tavoitteiden asettamisessa. DX4-ohjelman ensisijainen tarkoitus on auttaa pääsemään eroon negatiivisista ajatuksista ja huonoista tottumuksista. 

  • Forever Therm Plus – sisältää muun muassa uutteita vihreästä teestä, guaranasta ja kahvista sekä B12-vitamiinia, joka edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa, ja C-vitamiinia, joka auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta.
  • Forever DuoPure – sisältää muun muassa koliinia, joka edistää maksan toiminnan pysymistä normaalina, ja B6-vitamiinia, joka edistää normaalia proteiini- ja glykogeeniaineenvaihduntaa.
  • Forever Multi Fizz – virkistävä poretabletti, joka sisältää C-, B- ja E-vitamiineja ja joka antaa juomavedelle poreilevaa makua. 
  • Forever Sensatiable – sisältää vettä sitovaa glukomannaania, hiivahydrolysaattia ja kauralesettä.
  • Forever LemonBlast – sisältää magnesiumia, joka edistää elektrolyyttitasapainoa ja normaaleja psykologisia toimintoja.
  • Forever Aloe Vera Gel – sisältää Aloe veran hienointa sisägeeliä ja C-vitamiinia, joka edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa.
  • Forever Plant Protein – sisältää kokonaiset 17 grammaa proteiinia annoksessa. Vegaaninen koostumus sisältää herne- ja kurpitsaproteiinia, jotka edistävät normaalin lihasmassan säilymistä.
  • Digitaalinen esite – sisältää ravitsemusneuvoja, reseptejä ja mindfulness-harjoituksia.


C9
Yhdeksän päivän ohjelma auttaa sinua pudottamaan painoa ja pääsemään vauhdikkaaseen alkuun matkalla kohti terveempää itseäsi. Se on ensimmäinen askel kohti loppuelämän mittaisia elämäntapoja, joiden avulla pysyt saavuttamassasi painossa.

  • Forever Aloe Vera Gel – Aloe vera -juoma, joka on valmistettu käsin poimitun Aloe veran hienoimmasta ja laadukkaasta sisägeelistä. Se sisältää C-vitamiinia, joka auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta ja edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa.
  • Forever Ultra – jos haluat pudottaa painoa tai ylläpitää nykyistä painoasi, voit korvata 1–2 ateriaa päivässä tällä shakella. Forever Ultra sisältää laadukasta soijaproteiinia, tärkeitä vitamiineja ja kivennäisaineita sekä maksimaalisesti ravintoaineita ja minimaalisesti kaloreja.
  • Forever Therm – sisältää uutteita vihreästä teestä, guaranasta ja kahvista, C-, B2-, B6- ja B12-vitamiineja sekä pantoteenihappoa, jotka kaikki edistävät normaalia energia-aineenvaihduntaa sekä torjuvat väsymystä ja uupumusta.
  • Forever Fiber – ravintokuidut ovat tärkeä osa terveellistä ruokavaliota. Forever Fiber auttaa sinua lisäämään kuitua ruokavalioosi ilman turhia kaloreita.
  • Digital broschyr – sisältää reseptejä, treeniohjeita ja kannustavia vinkkejä.

     


Terveelliset välipalat
Terveellisen ruoan ei tarvitse olla mautonta. Täältä saat vinkkejä hyviin aterioihin, jotka ovat sekä maistuvia että terveellisiä. 


Iso vihersalaatti (sallittu ruoka DX4-ohjelmassa)

 

 



Salaattipohja: 
Ota pohjaksi niin paljon terveellisiä vihreitä lehtivihanneksia tai kasviksia kuin jaksat syödä, esimerkiksi ituja, pinaattia, kaalia, punajuurta, purjoa, parsakaalia, herneitä, kurkkua, härkäpapuja, lehtisalaattia, ruusukaalia, kesäkurpitsaa tai kukkakaalia.

Lisäksi:
1/4 avokadoa

Valitse 2 alla olevasta luettelosta:

  • 3 rkl kypsennettyjä kikherneitä 
  • 3 rkl kidneypapuja (ei mustia tai pintopapuja) 
  • 35 g keitettyä (tai säilöttyä) punajuurta 
  • 15 g porkkanaa 
  • 2 retiisiä 
  • 1 rkl siemeniä
    (chian-, pellavan-, kurpitsan-, kvinoansiemeniä tai suolattomia auringonkukansiemeniä) 


Salaatinkastike: 

  • 3 rkl Forever Aloe Vera Gel -juomaa 
  • 1 rkl oliiviöljyä 
  • 1/2 sitruunan mehu 
  • 1/2 tl tuoretta hienonnettua valkosipulia 
  • Ripaus hiutalesuolaa 
  • Pippuria maun mukaan

Valmista ensin salaattipohja ja lisää siihen avokado sekä kaksi valitsemaasi ainesta luettelosta. Sekoita kaikki ainekset ja lisää salaatinkastike.


Lohta punaisessa kookosmaidossa cashewpähkinöiden kera
(sallittu ruoka C9-ohjelmassa)

  • 150 g lohta 
  • 1 dl kookosmaitoa 
  • ¼ tl punaista currytahnaa
  • ½ rkl limetinmehua
  • ¼ rkl tuoretta raastettua inkivääriä
  • Salaattia 
  • Salaattisipulia
  • Herneenversoja 

Kuumenna kookosmaito ja mausta currytahnalla, limetinmehulla ja inkiväärillä. Lisää lohi ja anna hautua pari minuuttia. Nosta lohi pois ja aseta salaatista, salaattisipulista ja herneenversoista tehdylle pedille. Valuta kastike päälle.